Ratamestarilta
Ratamestarin mietteitä
Tapahtuma-alue ja kulkukelpoisuus
Yö-rogaining 2018 tapahtuma käydään Tampereen länsipuolella Nokian Harjuniityn urheilukeskuksen toimiessa tapahtumakeskuksena.
Nokia ja sen lähiympäristö tarjoavat varmasti mukavat puitteet marraskuisen yön seikkailulle. Tapahtuma-alueelta löytyy sopivassa suhteessa hämyisiä kujia sekä hämäläistä maalaismaisemaa mäkineen ja monttuineen. Kartalta on jälleen poistettu sellaisia polkuja ja teitä, jotka olisivat liikaa houkuttaneet "hyvään hämäläiseen rytöön".
Kulkukelpoisuus
- kaupungin alueella (asfalttitiet, kevyenliikenteen väylät ja ulkoilupolut)
- maaseudulla (kylä- ja soratiet sekä merkityt polut) on poikkeuksetta hyvä.
Huomioitavaa kevyenliikenteen väylillä on pysyä tarkkaavaisena, sillä puiden lehdet asfaltilla tekevät helposti mutkissa tepposet pyöräilijälle.
Alueella on valtateitä ja niiden käyttäminen on sallittua niiltä osin kuin kohdalla ei ole kiellettyä merkkiä. Jos käytätte valtatietä, niin noudattakaa erityistä varovaisuutta.
Syksyn kosteus on pehmentänyt osan metsäauto- ja maalaisteistä paikoin hitaaksi. Osa sorateistä on kuitenkin edelleen hiekka/sorapohjaisina nopeita. Metsäpolkujen juuret ja kivet ovat melko lipoisia.
Kartta
Kartan mittakaava on 1:25000 eli 1cm kartalla on 250 m maastossa. Kartassa olevat pohjois-etelä viivat eivät kulje paperin reunan suuntaisesti, vaan karttaa on kierretty, jotta kartalle on saatu tapahtuman kannalta optimaalinen alue.
Kartta on selkeälukuinen, vallankin harvaan asutuilla alueilla.
Kaupunkialueella osallistujilta vaaditaan hieman enemmän tarkkaavaisuutta, mutta Nokian kaupungin tie- ja katuverkko on hieman harvempi kuin Tampereen puolen vastaava, joten kartan luettavuus on oikein hyvä.
Huomioitavaa on myös, että Nokialla rakennetaan paljon ja vallankin tapahtumakeskuksen lähellä kartalta saattaa puuttua polku tai jopa tie - niitä kun tulee ja menee viikottain.
Taajaan asuttujen alueiden poluista on karttaa merkitty vain suurimmat ja mitä kauemmaksi tiheästi asutulta alueelta siirrytään, sitä pienemmätkin polut on kartalla.
Polkujen kulkukelpoisuutta on pyritty kuvaamaan polkuviivan paksuudella. Vahva polku on kohtuu hyvää pyöräiltävää, ohut polku sen sijaan on monesti teknisesti vaativaa pyöräilyä tai jopa pyörän taluttamista/kantamista vaativaa. Kartalle on otettu myös Tampereen alueen maastopyöräilijöiden polkuluokituksia. Nuo polut erottuvat kartalta vihreällä värillä piirrettyinä polkuina. Yhtenäinen vihreä on nopea, katkoviiva ajettavaa (saattaa aiheuttaa pyörällä jalkautumisia/kantamista paikoin), pisteura on hidasta (teknistä maastoa tai kantamista vaativaa tai muuten hidasta).
Ratasuunnittelu ja rastit
Ratasuunnittelussa on pyritty huomioimaan niin tossu- kuin pyöräsarjojen kulkijat eli ihan kaikille rasteille ei pyörällä pääse ja samaan aikaan tossulla pääsee helposti oikaisemaan metsän poikki. Toisin paikoin kartasta katsoen oikominen metsän läpi myös pyörän kanssa tieltä/polulta toiselle tuntuu hyvältä ajatukselta - kannattaa kuitenkin muistaa, että olemme Pirkanmaalla ja paikoin metsä on "hyvää-hämäläistä-talousmetsää" eli oiot pyörän kanssa eivät ehkä kannata.
Kuten aiemminkin, rastien löytäminen pisteestä vaatii rastimääritteiden lukemista, joten muistakaahan lukea rastimääritteet.
HUOM! Rastit ovat monin paikoin "alhaalla" eli esim. puun tai tolpan juuressa, maan tasossa ja saattaapa paikoin olla hieman saniaisia edessä.
Tällä kertaa rasteja ei kuitenkaan ole penkkien ja pöytien alla niin paljon kuin aiemmin. Muutama sellainenkin rasti on matkaan mahtunut, jotta rasteja on saatu kaupungin humuun.
HUOM2! Rastille 2B ei pääse kuin pohjoisesta eli sille etelästä tuova musta "tie" on portein suljettu ja niistä ei pääse yli.
Nuo portit jäivät kartasta pois.
Antoisaa tapahtumaa toivottaa ratamestari Haapis